Kultaa ja pronssia EM-kisojen viimeisenä kilpailupäivänä

Kirjoittanut: Lasse

Suomen mitaliputki sai jatkoa myös EM-kilpailuiden viimeisenä kilpailupäivänä. Naisten voimamurskausjoukkue otti hienosti kultamitalit ja miehet ylsivät voimamurskauksessa pronssille.

Suomen naiset pätkivät voimamurskauksessa upeasti alkukierroksella kaikki kolme tekniikka läpi, mutta se ei vielä riittänyt Puolaa ja Skotlantia vastaan, jotka myöskin onnistuivat haalimaan täydet pisteet. Näin ollen paremmuus jouduttiin ratkomaan jatkokierroksilla, jossa Suomi osoittautui vahvimmaksi Puolan jäädessä kakkoseksi ja Skotlannin oli tyytyminen pronssiin. Suomen joukkueessa murskasivat Jutta Aartola (Arctic Taekwon-Do), Karoliina Hietala (Nokia) ja Heta Nieminen (Helsingin Yliopiston Taekwon-Do).



Miesten joukkue paukutti yhtä tekniikkaa lukuunottamatta kaikki läpi Puolan ja Romanian onnistuessa kaikissa. Finaalikaksikosta Puola oli vahvempi ja Romania joutui tyytymään hopeaan. Suomi joutui kamppailemaan himmeämmästä mitalista jatkokierroksilla Skotlannin ja Unkarin kanssa, jotka päätyivät Suomen kanssa samoihin pisteisiin. Jatkokierroksilla Skotlannin oli tyytyminen viidenteen sijaan Unkarin ja Suomen napatessa pronssia. Suomen joukkueessa kilpailivat Tino Shikongo (Black Eagle), Kalle Kivioja, Jouni Aartola (Arctic Taekwon-Do), Aleksi Sarkkinen, Antti ”Rintsi” Rintanen (Espoon TKD-seura) ja Jari Ramberg (Arctic Taekwon-Do).

Kokonaistilastoissa Suomi sijoittui sijalle yhdeksän: kaksi kultaa, kaksi hopeaa ja kuusi pronssia. Ykköseksi sijoittui jälleen Puola (12-16-14), toiseksi Norja (10-8-13) ja kolmanneksi Romania (8-6-11).

0

Add a Comment