Author Archive johtonen

Byjohtonen

SM-kisoista ja Kevät Cupista 31 mitalia!

Lauantaina 2.4. kilpailtiin mustien vöiden SM-kilpailuissa ja värivöiden Kevät Cupissa Putaan Urheiluhallilla Torniossa. TamTKD:n 20 kilpailijan joukkue suoriutui kisoista upeasti ja oli lopulta kisojen paras seura. Mitaleita kertyi yhteensä 17 kultaa, 6 hopeaa ja 8 pronssia. Kaikki mitalistit on lueteltu tämän jutun lopussa kuvien jälkeen.

Kilpailupäivä aloitettiin SM-kisojen sarjoilla, joista TamTKD:n punakone toi kotiin yhteensä 8 kultaa, 3 hopeaa ja 3 pronssia. Seuraan saatiin kaksi uutta suomenmestaria, kun Kalle Alanen ja Jutta-Noora Kuosa voittivat oman sarjansa 1. Dan liikesarjoissa. Kalle jatkoi vahvoja otteita myös miesten avoimissa liikesarjoissa tuoden kotiin pronssia. Joni Ohtonen otti jo kolmannen peräkkäisen mestaruuden 4.-6. Dan sarjasta. Tino Kiviranta teki selvää jälkeä miesten avoimessa ottelusarjassa voittamalla kaikki ottelunsa. Janne Oranen ja Ossi Lautamäki taistelivat pronssia omista sarjoistaan, Janne -70 kg ja Ossi +85 kg. Ensimmäistä kertaa SM-kilpailuissa kilpailleet Henna Salonen ja Onni Helin ylsivät molemmat upeasti mitaleille avoimissa sarjoissa. Onni voitti poikien avoimen ottelusarjan ja Henna sijoittui toiseksi naisten sarjassa. Voimamurskauskehässä nähtiin tuttuun tyyliin tamperelaisten varmoja otteita, kun Kalle ja Karoliina Kivioja voittivat omat sarjansa ja Jutta-Noora Kuosa sijoittui naisten sarjassa toiseksi.

SM-kilpailuiden mitalit:

Kultaa:

Alanen Kalle – liikesarjat miehet 1. dan

Kiviranta Tino – avoin ottelu miehet 2 gup-6. dan

Helin Onni – avoin ottelu pojat 2 gup – 3.dan

Kivioja Kalle – voimamurskaus miehet 1–6.dan

Halonen Tomi – voimamurskaus A-juniorit pojat 1–3.dan

Kivioja Karoliina – voimamurskaus naiset 1–6.dan

Kuosa Jutta-Noora – liikesarjat naiset 1.dan

Ohtonen Joni – liikesarjat miehet 4–6.dan

Hopeaa:

Kuosa Jutta-Noora – voimamurskaus naiset 1–6.dan

Ohtonen Joni – avoin liikesarja pojat ja miehet 2.gup–6.dan

Salonen Henna – avoin ottelu tytöt ja naiset 2.gup–6.dan

Pronssia:

Alanen Kalle – Avoin liikesarja pojat ja miehet 2.gup–6.dan

Lautamäki Ossi – ottelu miehet 1–6.dan +85.1kg

Oranen Janne – ottelu miehet 1–6.dan 63.1-70.0kg

Kevät Cupin mitalit:

Kultaa:

Henriksson Jere – liikesarjat C-juniorit 10–9.gup

Henriksson Jere – ottelu C-juniorit pojat 10–1.gup +135.1cm

Helin Onni – ottelu A-juniorit pojat 10–1.gup +160.1cm

Helimo Venla – erikoistekniikat A-juniorit tytöt 10–1.gup

Helimo Venla – ottelu A-juniorit tytöt 5–1.gup 160.1-170.0cm

Selinda Mäkelä – erikoistekniikat B-juniorit +160.1cm

Selinda Mäkelä – ottelu B-juniorit tytöt 5–1.gup +150.1cm

Henriksson Mikael – liikesarjat B-juniorit 10–9.gup

Salonen Henna – ottelu naiset 5–1.gup +60.1kg

Hopeaa:

Selinda Mäkelä – liikesarjat B-juniorit 4–1.gup

Poutiainen Eero – ottelu B-juniorit pojat 10–6.gup -150.0cm

Poutiainen Eero – liikesarjat B-juniorit 10–9.gup

Pronssia:

Henriksson Mikael – ottelu B-juniorit pojat 10–6.gup -150.0cm

Mäkinen Viljami – pyykkipoikaottelu C-juniorit 10–7.gup 130.1-140.0cm

Hyytinen Viljami – ottelu B-juniorit tytöt ja pojat 10–6.gup 150.1-160.0cm

Jussila Joanna – ottelu A-juniorit tytöt 5–1.gup 160.1-170.0cm

Viikari Oliver – ottelu B-juniorit pojat 10–1.gup +160.1cm

Byjohtonen

Liikesarjaleiri 19.-20.3.

Tervetuloa Tampereen Taekwon-Do seuran liikesarjaleirille 19.-20.3.2022!

Leirillä keskitytään Taekwon-Don liikesarjoihin sekä tehdään monipuolisia harjoitteita tarkoituksena kehittää harjoittelijoiden liikesarjaosaamista vyökokeiden ja kilpailuiden kannalta. Ohjaajana toimivat Lasse Kuusisto 6. Dan ja Joni Ohtonen 4. Dan. Leiri on avoin kaikille Suomen ITF Taekwon-Do ry:n lisenssin maksaneille harrastajille (ikäraja 12-v. ja vyöarvoraja 9 gup). Osallistujia leirille mahtuu max. 50.

Lauantai:
1. treeni 10.30 – 12.00
2. treeni 14.00 – 15.30

Sunnuntai:
1. treeni 10.30 – 12.00
2. treeni 14.00 – 15.30

Hinta: 30 e / 2 päivää tai 20 e / 1 päivä
Ilmoittautuminen myClubin kautta.

Byjohtonen

Poikkeustilanne jatkuu – harjoitukset tauolla toistaiseksi

Koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne jatkuu, mistä johtuen suurin osa sisäliikuntapaikoista (ml. Nääshalli) on suljettu toistaiseksi. Tämän vuoksi myös Tampereen Taekwon-Do seuran ohjatut harjoitukset ovat toistaiseksi tauolla.

TamTKD tarjoaa live-treenejä seuran Facebook-ryhmässä ”Tampereen Taekwon-Do seura”. Liity ryhmään ja seuraa tiedotusta treenien ajankohdista ja sisällöistä.

Seuraa tiedotusta aiheesta sähköpostin ja sosiaalisen median kanavien kautta:

Instagram: @tamtkd
Facebook-sivu: Tampereen Taekwon-Do seura ry
Facebook-ryhmä: Tampereen Taekwon-Do seura

Byjohtonen

Seuran harjoitukset tauolle koronaviruksen vuoksi

Pirkanmaalla on nyt vahvistettu jo useita koronavirustartuntoja ja taudin odotetaan laajenevan Pirkanmaalla epidemiaksi. Useissa kouluissa ja työpaikoilla on jo suuri määrä altistuneita. Tästä syystä pääopettajan ja hallituksen päätöksellä harjoitukset laitetaan tauolle kuun loppuun asti eli noin kahden ja puolen viikon ajaksi. Asiaa arvioidaan uusiksi, mikäli tilanne muuttuu, mutta näillä näkymin paluu tatamille tapahtuu 1.4. Olemme kamppailulaji, jossa lähikontakti on oleellinen osa harjoittelua, joten riskien minimoimiseksi tämä toimenpide astuu heti voimaan, ja jo tämän illan kaikki harjoitukset on peruttu.

Hyvä käsihygienia vaikeuttaa taudin leviämistä, joten muistakaa huolellinen käsien pesu useasti päivässä!

Byjohtonen

Kultaa ja pronssia NI-KKO Roma Openista

TamTKD:n urheilijat kävivät viikonloppuna tunnustelemassa kilpatatameja Roomassa. NI-KKO Roma Open keräsi 461 kilpailijaa 16 maasta. Kisakokemuksen lisäksi urheilijoiden mukaan tarttui myös pari mitalia.

Punakoneen urheilijoista kilpailemassa olivat Netta Tiilikainen, Kalle Alanen ja Joni Ohtonen. Valmentajana ja hovikuljettana toimi ansiokkaasti Joonas Helassalo. Päivän ensimmäisestä mitalista vastasi Netta Tiilikainen, joka eteni neljän voiton kautta finaaliin kohtaamaan Italian Sara Flaminin. Finaali kääntyi Netan voitoksi selkein lukemin. Joni Ohtonen palkittiin 4.-6. Dan liikesarjojen pronssimitalilla. Kalle Alanen eteni juniorien 1. Dan liikesarjoissa ensimmäisen kierroksen vahvan suorituksen turvin toiselle kierrokselle, jossa voiton otti hienoisesta kotikenttäedusta nauttinut Italian Daniele Guerreri. Näin ollen TamTKD:n mitalisaldoksi viikonlopulta 1 kulta ja 1 pronssi.

Onnea mitalisteille!

Byjohtonen

TamTKD SM-kisojen ja Helmi Cupin paras seura – yhteensä 20 kultaa, 10 hopeaa ja 5 pronssia

Tampereen Taekwon-Do seuran vahvat otteet kilpatatameilla jatkuivat 1.-2.2. järjestetyissä mustien vöiden SM-kilpailuissa ja värivöiden Helmi Cupissa. TamTKD:n urheilijoille tarttui mukaan yhteensä 20 kultaista, 10 hopeista ja 5 pronssista mitalia. Lisäksi TamTKD palkittiin sekä Helmi Cupin että SM-kilpailujen parhaana seurana.

Värivöiden Helmi Cupin mitalistit:

Kultaa:
Henna Salonen, ottelu, 5-1 gup +60 kg
Liisa Siikala, ottelu, A-jun. 10-6 gup -170 cm
Mitro Krutsin, liikesarjat B-jun. 4-1 gup, ottelu B-jun. 5-1 gup +160 cm ja erikoistekniikat B-jun. +160 cm
Selinda Mäkelä, ottelu B-jun. 10-6 gup -160 cm
Suvi Pouttu, ottelu 10-1 gup -70 kg
Tiia Saikka, ottelu A-jun. 5-1 gup +160 cm ja voimamurskaus A-jun. 5-1 gup

Hopeaa:
Aki Myllyntausta, voimamurskaus 5-1 gup
Tiia Saikka, erikoistekniikat A-jun. 10-1 gup
Timo Siikala, ottelu 10-1 gup -70 kg

Pronssia:
Oliver Sola, ottelu B-jun. 5-1 gup +160 cm
Oskari Keränen, liikesarjat B-jun. 6-5 gup
Selinda Mäkelä, erikoistekniikat B-jun. -160 cm

 

SM-kilpailujen mitalistit:

Kultaa:
Kalle Kivioja, voimamurskaus
Karoliina Kivioja, voimamurskaus
Mikko Mankinen, ottelu -70 kg
Joni Ohtonen, liikesarjat 4.-6. Dan ja avoimet liikesarjat
Netta Tiilikainen, liikesarjat A-jun. 1 Dan ja A-jun. avoimet liikesarjat sekä ottelu A-jun. -50 kg ja A-jun. avoin ottelu
Nita Mettinen, ottelu -50 kg
Tomi Halonen, ottelu A-jun. +75 kg

Hopeaa:
Carl Löfberg, ottelu -78 kg
Kalle Alanen, liikesarjat A-jun. 1. Dan ja A-jun. avoimet liikesarjat
Minna Kivinen, ottelu -68 kg
Nelli Kiikkinen, liikesarjat 1. Dan
Nita Mettinen, avoin ottelu
Tomi Halonen, voimamurskaus A-jun.

Pronssia:
Janne Oranen, liikesarjat 1. Dan
Tomi Halonen, A-jun. avoin ottelu

Onnea mitalisteille!

 

Kuvat: Inka Khanji / Suomen ITF Taekwon-Do

Byjohtonen

Kilpailuvuosi 2020 avattu – menestystä Open Dutch -kilpailusta!

Vuoden 2020 kilpailukausi avattiin Open Dutch Championships -kilpailulla viime lauantaina 25.1. Helmondissa, Alankomaissa. Open Dutch kuuluu Euroopan isoimpiin ja kovatasoisimpiin avoimiin taekwon-do-kilpailuihin. Tänä vuonna kilpailuihin osallistui 693 urheilijaa 23 maasta.

Tampereen Taekwon-Do seuran kannalta kilpailu oli viime vuosien tapaan menestyksekäs. TamTKD:n yhdeksän urheilijan joukkue sai kisoista yhteensä 5 mitalia (4 kultaa ja 1 hopea) ja sijoittui kahdeksanneksi kokonaismitalitaulukossa ollen paras suomalainen seura.

Kisapäivä alkoi klassisesti liikesarjoilla. Päivän aluksi kansainvälisten kisojen ensikertalainen Henna Salonen otti kultaa naisten 7-5 gup liikesarjoista. Joni Ohtonen haki hopeaa uudessa sarjassaan miesten 4.-6. Dan liikesarjoissa.

Ottelusarjoista ensimmäisen mitalin toi Tristan Löfberg, joka voitti selkeillä pisteillä kaikki sarjansa (jun. 4-1 gup, -68 kg) ottelut tuoden kultaa kotiin. Henna Salonen otti kultaa myös ottelusarjastaan (7-5 gup, +62 kg). Päivän viimeisen mitalin toi Nita Mettinen, joka uusi viime vuoden sarjavoittonsa painoluokassa -50 kg.

 

Onnittelut mitalisteille!

Byjohtonen

Juniorien harjoitukset joulutauolle

Tampereen Taekwon-Do seuran juniorien harjoitukset jäävät joulutauolle ja harjoitukset jatkuvat taas tammikuussa 13.1.20 alkavalla viikolla.

Harjoitusten vetäjät toivottavat mukavaa joululomaa kaikille!

Byjohtonen

Nääshalli Cupin tulokset – TamTKD:lle 16 mitalia

TamTKD järjesti perinteisen värivöiden Nääshalli Cupin 8.12. seuran omassa salissa Nääshallissa. Kilpailuihin osallistui harrastajia 10 SITF:n jäsenseurasta.

TamTKD:n urheilijat menestyivät kilpailussa hienosti niin aikuisten kuin A-juniorien sarjoissakin. Kotiseuran joukkue ansaitsi yhteensä 16 mitalia (9 kultaa, 6 hopeaa ja 1 pronssi)

Mitalistit:

Kultaa:
Henna Salonen, liikesarjat naiset 5-1 gup + liikesarjat naiset, avoin + ottelu naiset -62 kg + ottelu naiset, avoin
Aki Myllyntausta, liikesarjat miehet 10-6 gup
Tiia Saikka, ottelu, a-jun. tytöt, avoin
Tristan Löfberg, liikesarjat, a-jun. pojat, avoin + ottelu, a-jun. pojat 5-1 gup +170 cm + ottelu, a-jun. pojat, avoin

Hopeaa:
Linnea Äärelä, liikesarjat naiset 5-1 gup + liikesarjat naiset, avoin + ottelu naiset -62 kg + ottelu naiset, avoin
Timo Siikala, ottelu miehet -70 kg
Tiia Saikka, ottelu, a-jun. tytöt 5-1 gup +170 cm

Pronssia:
Lehtonen Joona, ottelu, a-jun. pojat, avoin

Onnea mitalistelle ja kiitos kaikille kisojen järjestämiseen osallistuneille!

Byjohtonen

Ylimääräinen yleiskokous 29.12. klo 13

Tervetuloa TamTKD:n ylimääräiseen yleiskokoukseen 29.12. klo 13. Kokouksessa käsitellään TamTKD:n ja Nokian Taekwon-Do seura ry:n mahdollista yhdistymistä. Kokous pidetään Nääshallin luentosalissa.