
Tampereen Taekwon-Do seuran järjestämälle kaksi päivää kestäneelle perustekniikka- ja itsepuolustusleirille osallistui lähes 70 harrastajaa useista eri seuroista. Leirillä käytiin läpi mm. erilaisia lukkoja, kaatoja, heittoja, potkuja ja perustekniikoiden soveltamista itsepuolustukseen. Punaisten ja mustien vöiden opetuksesta vastasivat Jori Aaltonen ja Jari Hietaniemi, keltaisten – sinisten vöiden harjoituksia veti Lasse Kuusisto ja junioreita opetti Pauliina Hietaniemi.
Leiriläisten mukaan anti oli hyvää ja toiveissa oli vastaavanlaisen leirin järjestämistä lähitulevaisuudessa uudestaan. Innostusta ja kiinnostusta leiriläisten mukaan olisi riittänyt vielä useampaankin harjoitukseen, joten leirin voidaan katsoa onnistuneen, varsinkin kun lyhyen kyselyn perusteella kaikille osallistujille pystyttiin antamaan jotakin uutta oppia.
Epävirallisten laskujen mukaan leiri oli 12. Tampereen seuran järjestämä itsepuolutusleiri ja tulevaisuudessa varmasti uusia leirejä aiheen tiimoilta järjestetään.
Kuvat: Hannu Ohtonen ja Jari Hietaniemi
MARRAS