
TamTKD:n urheilijat näyttivät taas osaamistaan kansainvälisillä kisatatameilla World Cup -kilpailussa Slovenian Koperissa 3.-8.10. Kilpailuista kulkeutui palkintokaappeihin lopulta 17 mitalia: 6 kultaa, 4 hopeaa ja 7 pronssia. World Cup on kilpailijamäärällä mitattuna lajin suurin globaali tapahtuma. Kilpailuihin osallistui yhteensä 1304 kilpailijaa 123 seurasta ympäri maailman. Kansainvälisten kisojen kestomenestyjä TamTKD sijoittui seurajoukkueiden tilastossa sijalle 8. ja Suomi oli mitalitilaston 6. sijalla.
Seuran mitalisaldoa kasvattivat selkeästi eniten 36-45-v. ja +46-v. sarjoissa kilpailleet Diesel-ryhmän värivyöharrastajat, jotka toivat kotiin yhteensä 13 mitalia. Muita huippusuorituksia nähtiin mm. juniorien +75 kg ottelusarjassa, jossa Onni Helin voitti kaikki ottelunsa tuoden kotiin kultaa uransa ensimmäisistä kansainvälisistä kilpailuista. Samoin kultaa ottelusarjastaan (-65 kg) toi finaalin selvin lukemin voittanut Henna Salonen. Voittajana otteluistaan selviytyi myös +46-v -76 kg sarjassa taitavasti otellut Carl Löfberg. Naisten 1. Dan liikesarjoissa varmoja otteita esittänyt Nelli Kiikkinen toi kotiin pronssia.
Onnea mitalisteille!
Alla mitalisijoitukset:
Kultaa
Onni Helin, ottelu +75 kg (15-17-v.)
Timo Siikala, 2-1 gup liikesarjat (+46-v.)
Henna Salonen, ottelu -65 kg
Carl Löfberg, ottelu -76 kg (+46-v.)
Veteraanimiesten joukkueottelu (Siikala, Kaipio, Heikkilä, Myllyntausta, Rantanen)
Veteraanimiesten joukkueliikesarjat (Siikala, Kaipio, Heikkilä, Myllyntausta, Rantanen)
Hopeaa
Saara Kyrkkö, 2-1 gup liikesarjat (36-45-v.)
Sami Kaipio, 2-1 gup liikesarjat (+46-v.)
Tomi Heikkilä, 4-3 gup liikesarjat (+46-v.)
Aki Myllyntausta, ottelu -84 kg (+46-v.)
Pronssia
Nelli Kiikkinen, 1. Dan liikesarjat
Aki Myllyntausta, 2-1 gup liikesarjat (+46-v.)
Sami Kaipio, ottelu -84 kg (+46-v.)
Patrick Ohlson, ottelu +84 kg (36-45-v.)
Markku Rantanen, 4-3 gup liikesarjat (+46-v.) (Lainassa Ylöjärven Taekwon-Do Centeristä)
Timo Siikala, ottelu -76 kg (+46-v.)
Markku Rantanen, ottelu +84 kg (+46-v.) (Lainassa Ylöjärven Taekwon-Do Centeristä)
LOKA