
SM-kilpailut ja värivöiden Helmi Cup kilpailtiin Oulussa 6.-7.2.2012. Tampereen Taekwon-Do -seurasta kilpailuihin lähti bussilastillinen kilpailijoita, koutseja ja tuomareita. Osa porukasta valitsi lentokoneen, vaikka bussi on huomattavasti tunnelmallisempi liikkumisväline. Lentomatkustajien virhe, mutta suodaan se heille. Perjantain ensimmäinen mittelö oli hankala. Sinisessä kulmauksessa olivat kilpailijat ja punaisessa kulmauksessa usean päänahan metsästäjän maineessa ollut vaaka. Tällä kertaa vaaka hävisi 100-0 ja kilpailijat pääsivät ansaitulle appeelle ja nukkumaan.
Lauantain kilpailut käynnistyivät juniorikilpailijoiden erikoistekniikoilla. Tampereen seuran kunniaa erikoistekniikoissa pitivät yllä Roni Marjamäki yli 160cm B -junioreissa voittamalla kaikki muut ja Pinja Tiilikainen A2 -junioreiden korkeusskabassa olemalla kolmanneksi paras.
Korkeuden jälkeen junioreiden kilpailussa siirryttiin liikesarjaan. Kehällä yksi selkeää eroa kilpailijoiden välillä teki teknisen puhtauden lisäksi voima ja terävyys. Ylempien värivöiden A2 -junioritytöissä tamperelaiset olivat muita parempia, sillä Netta oli paras, Jessika toisena ja Pinja kolmantena. A2 -juniori poikien puolella herrat Veikka Olden ja Tino Kiviranta kipusivat korokkeelle Veikan ollessa korkeimmalla paikalla ja Tino kolmannella sijalla.
Liikesarjojen jälkeen junioreiden lauantai jatkui ottelulla. B -junioreiden puolella alle160cm tytöissä Oona Tiilikainen mätki vastustajaa hopean verran ja poikien yli 160cm sarjassa jo voiton makuun päässyt Roni Marjamäki lisäsi kultamitalimäärää yhdellä hakkaamalla enemmän pisteitä kuin vastustajansa. A2 -junioreissa tamperelaiset hallitsivat lannistumattomalla hengellä. Alle 160cm tytöissä Netta nappasi toisen kultamitalin ja alle 170cm tytöissä tamperelaiset ottivat tuplat Jessika Laakkosen pitämällä kärkeä Pinja Tiilikainen aivan kannoillaan. Poikien puolella Veikka Oldén ja Tino Kiviranta lisäsivät kultamitalikaappiensa sisältöä jälleen yhdellä voittamalla omat ottelusarjansa. Alempien värivöiden puolella Inka Koski oli alle 160cm A2 -junioritytöissä hopealla.
Junioreiden omien sarjojen jälkeen ultimaattisena koitoksena alkoivat avoimet sarjat, joissa vyöarvot ovat 2.gup – 3.dan ja painosarjat ovat vaipuneet unholaan. Raudan kovassa A -juniorityttöjen avoimessa liikesarjassa Netta Tiilikainen sijoittui hienosti kolmanneksi. Avointen otteluiden puolella SITF:n Patrik Laine ,Veikka Oldén, otteli itsensä hopealle.
Vaikka Pikku Kakkonen oli jo ohitse, perjantai ei ottanut loppuakseen. SM -kilpailuiden ja aikuisten Helmi Cupin liikesarjat ja näytösottelut olivat vielä taisteltavana läpi. Allekirjoittaneen kehällä nähtiin lisää hienoja tamperelaissuorituksia, sillä juuri ukkomiehistynyt Joni Ohtonen teki 3. danin liikesarjoja paremmin kuin muut ja nappasi mestaruustittelin pohjoisten kavereiden hampaista. Mr. Ohtonen jatkoi hienoisesta unohduksesta huolimatta taidokasta koreografiaa myös SM -kilpailuiden avoimessa liikesarjassa ottamalla kovassa seurassa pronssia.
Muilla kehillä tamperelaisista saatiin ihastella Mankkista, joka tappeli hopeaa miesten 1. dan liikesarjoissa. Vielä tänä vuonna Ville Piiponniemi sai lyötyä vyön alle, vaan miten on oleva ensi kerralla. Naisten 2. dan liikesarjoissa Nita Mettinen sai pronssia, mutta ei se vielä mitään, sillä usean arvokisamitalistin naisten avoimessa sarjassa Mettinen oli toiseksi paras kahden EM -hopeamitalistin välissä.
Perjantain kirsikkana kakun päällä Joni Ohtonen ja Aleksi Sarkkinen saivat suvereenin voiton näytösottelusta, sillä vastustajat eivät edes uskaltaneet tulla paikalle.
Sunnuntain kisapäivänä edessä oli aikuisten ottelusarjat sekä Helmicupin ja SM -kilpailuiden voimamurskaukset.
Voimamurskauksessa Tampereen kovuuden pääsi näyttämään Erika Raudus pistämällä lautaa paloiksi kolmannen sijan arvoisesti. Erika uusi pronssisen myös alle 68kg ottelussa. Erika ja Enni Happonen saivat kultaa näytösottelusta, sillä vastustajat jäivät kotiin piiloon.
SM -kilpailuiden puolella ottelumitaleille kamppailivat alle 50kg naisten sarjassa Henna Aarnio hopealle ja Suomen mestariksi Nita Mettinen. Molemmat ottelivat myös naisten avoimessa sarjassa, mutta tässä adamantiumin lujassa ja tasaisessa sarjassa ei Tampereelle tullut mitalia.
Miesten SM-sarjoissa tiistain ottelutreenien taistelupari Mikko Mankinen ja Kim Patokoski edustivat Tamperetta eri sarjoissa, joista Mikko hankki pronssia -70kg sarjassa ja Kim pronssia -78kg sarjassa. Ukot pääsivät mäiskimään toisiaan kuulaan tuulennopeassa avoimessa ottelusarjassa, jossa ei tamperelaisille mitalia herunut. Sen sijaan kouraan jäi arvokas tuntuma siitä, miltä maajoukkueen luottonimet tuntuvat kehässä. Ensi kerralla eivät tunnu enää miltään.
HELMI